top of page
Writer's pictureOAC Sport

Kuinka toteutan turvallisen vapaalaskupäivän?

Sukset tai lumilauta mahdollistavat vapauden liikkua talvisessa luonnossa hyvin vapaasti. Samoilla välineillä pystyy hiihtämään sekä takametsän umpihangessa että Alppien vuorilla. Tasamaalla skineillä varustetut sukset tai lumilauta kantavat parhaillaan kuten takavuosien metsäsukset ja maaston kääntyessä rinteeksi hiihtämistä voi jatkaa niin pitkälle kuin rinnettä riittää. Tämä jos jokin on vapautta, mutta siihen sisältyy myös riskejä.


Talvisessa luonnossa liikkuessa riskejä on useita, joista voi mainita ainakin eksymisen, loukkaantumisen, kylmettymisen - ja lumivyöryt. Lumivyöryt ovat luonnollisena ilmiönä niin haitallisia, että niitä kannattaa yrittää välttää kaikin mahdollisin keinoin. Lumivyöryjen osalta turvallisen liikkumisen lähtökohdaksi voidaan ajatella kolmiota, johon kuuluvat maasto, olosuhteet sekä ihmisen tekemät päätökset. Pelastamistaidot ovat lisäksi osa kokonaisriskinhallintaa. 



Lumivyörymaastoa ovat rinteet tai rinteen osat, jotka ovat riittävän jyrkkiä siihen, että niissä voi tapahtua lumivyöry. Tällainen alue voi olla esimerkiksi 10 metriä x 10 metriä oleva hiekkamonttu, jossa rinteen jyrkkyys ylittää 25 astetta. Pienestä koostaan huolimatta tuollainen rinne voi haudata alleen ihmisen, jos siinä tapahtuu lumivyöry. Ehdoton lähtökohta turvalliselle liikkumiselle luonnon tilassa olevilla rinteillä onkin lumivyörymaaston tunnistaminen. 


Lumivyörymaastossa liikkuminen tulee soveltaa vallitseviin olosuhteisiin. Lähtökohtaisesti lumivyörymaaston välttäminen on varmin tapa välttää lumivyöryvaaraa. Rinteen jyrkkyyden tunnistamiseen on olemassa välineitä, kuten Pieps Inclinometer, jolla rinteen jyrkkyyden voi tarkistaa. Suunnittelun avuksi on olemassa kartta-applikaatioita, johon rinteen jyrkkyys on merkitty eri värein. 



Sää- ja lumipeite ovat jatkuvassa muutoksessa, ja niiden muodostavat olosuhteet vaikuttavat lumivyöryjen todennäköisyyteen. Lumesta voidaan sanoa, että se ei pidä nopeista muutoksista. Jos alueelle tulee pitkän pakkasjakson jälkeen äkillinen lumimyrsky, on hyvin todennäköistä, että lumipeite rasittuu ja lumivyöryjä alkaa tapahtua nopealla syklillä. Tunturialueiden lumivyöryennusteet ottavat kantaa lumivyöryjen mahdollisuuteen ja kertovat tarkemmin lumivyöryvaarasta. Itse asian selvittäminen vaatii kokemusta ja ammattitaitoa, jollaista voi hankkia muun muassa lumiturvallisuuskursseilta. Lumiturvallisuuskursseja Suomessa järjestävät hyväksytyt Finlav kouluttajat. 

 

Vuorilla ja tuntureilla hätiköidyt päätökset voivat johtaa huonoon lopputulokseen ja niitä tulisikin välttää kaikin keinoin. Inhimillisten tekijöiden vaikutus lumivyöryonnettomuuksissa on tutkimusten mukaan merkittävä ja tämän vuoksi ymmärrys omien päätösten taustalla vaikuttavista tekijöistä on erittäin tärkeää. Esimerkki inhimillisestä virheestä päätöksenteossa on tavoitteeseen sitoutuminen, joka ohjaa päätöksentekoa tavoitteen, kuten tietyn huipun saavuttamisen ehdoilla, vaikka vaaran merkit ovat selkeästi nähtävillä.


Vapaalaskussa riskit ovat konkreettisia, eikä sitä tule harrastaa yksin. Kaverin tehtävänä on pelastaa, jos vahinko pääsee käymään. Lumivyöryn sattuessa tulee osata toimia oikein ja tehokkaasti vyöryyn jääneen henkilön pelastamiseksi.



Lumivyörypelastusvälineiden, eli piipparin, sondin ja lapion tulee olla käyttöön hyväksyttyjä ja toimivia. Välineiden käyttöä on harjoiteltava niin paljon, että niitä osaa varmasti hätätilanteessa käyttää. Lumeen hautautuneen henkilön esille kaivaminen on ensisijaista ja se tulee pystyä tekemään viidentoista minuutin aikarajassa. Vyörypelastaminen on tiimityötä ja sitä kannattaa kavereiden kanssa ehdottomasti harjoitella aina kun mahdollista. 

Lumivyöryyn joutuneen tulisi välttää lumeen hautautumista kaikin keinoin. Tässä voi olla apuna lumivyöryreppu kuten Black Diamond Jetforce, josta esille tuleva ilmatyyny voi optimiolosuhteissa auttaa pitämään vyöryn pinnalla. 

 

Lumivyöryyn joutunut tarvitsee löytymisensä jälkeen ensiapua ja myös tähän tulee varautua asianmukaisilla taidoilla ja välineillä. Eräensiapukursseilla opetetaan ensiaputaitoja luonnon olosuhteissa ja silloin kun avun paikalle tulo on viivästynyt. Pohjoismaissa avun paikalle tulo voi kestää pitkäänkin riippuen paikasta ja olosuhteista. Ryhmän tulisikin varautua siihen, että hätätilanteessa pystytään varmistamaan apua tarvitsevan lämpimänä pysyminen ja vammojen stabiloiminen siihen asti, kunnes apu saadaan paikalle.



Riskeistään huolimatta vapaalasku on tilastollisesti turvallista touhua. Turvallisten käytänteiden opettelu ja oikeat välineet lisäävät turvallisuutta ja harrastuksen mielekkyyttä. Talvinen luonto takaa mahdollisuuden elämän mittaiselle matkalle, joka antaa loputtomasti haasteita ja hienoja kokemuksia. 


Kirjoittaja Antte Lauhamaa on Ylläksellä asuva vapaalaskija, lumiturvallisuusasiantuntija ja FINLAV sekä SVELAV kouluttaja.  Kuvat: Antte Lauhamaa

115 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page