Barras, suomalaisittain Paras, on monelle Kilpisjärven kävijälle tuttu näky hainevää muistuttavan siluettinsa vuoksi. Oman huomioni tämä kylältä katsottuna luoteessa sijaitseva harjanne kiinnitti ensimmäistä kertaa keväällä 2004, kun olin Kilpisjärven ympäristössä laskemassa telemarkia. Siitä asti kiinnostus vuorta kohtaan on säilynyt, mutta aivan perille saakka en ollut aiemmin päätynyt.
Kilpisjärvi on polkujuoksijalle mielenkiintoinen paikka. Kylä sijaitsee Suomen, Ruotsin ja Norjan rajan läheisyydessä Kalottireitin varrella, joten yhdensuuntaista polkua riittää esimerkiksi Ruotsin Kvikkjokkiin saakka, jolloin matkaa tulee reilu 600 kilometriä. Lyhyempiä matkoja kaipaaville reittejä löytyy myös hyvin. Esimerkiksi Halti-tunturin reitti, Saana-tunturin kierto ja nousu Saanan päälle tai Mallan luonnonpuisto ovat hienoja reittejä seikkailunhaluiselle juoksijalle. Kilpisjärvellä juostessa on kuitenkin hyvä muistaa, että hyvin pian kylältä poistuttua ollaan oikeasti erämaassa, missä itsestä täytyy pystyä huolehtimaan kaikissa olosuhteissa. Sää voi vaihtua nopeasti liki helteisestä hyytävän kylmäksi, ja kivikkoisilla poluilla nilkkoja saa varoa.
Tällä kertaa halusin kuitenkin käydä tutustumassa tuohon Barraksen hainevään. Matka Kilpisjärveltä Barrakselle ei sinänsä ole kovin pitkä, joten reissun voisi helposti tehdä päiväretkenä. Halusin kuitenkin olla matkalla yötä, joten en lukinnut reittiä suoraan pelkkään Barraksella käyntiin, vaan päätin improvisoida reittiä fiiliksen ja sääolojen mukaan.
Kolmen valtakunnan rajapyykille ja kohti Norjaa
Perjantaina iltapäivällä varmistin, että kaikki tarvittava on pakattu 15 litran Black Diamond Distance 15 -juoksureppuuni, klikkasin InReach-paikantimeni päälle ja lähdin matkaan Kilpisjärveltä Mallan parkkipaikalta. Kengiksi tälle reissulle olin valinnut La Sportivan Mutantit, jotka ovat luottovalinta vaikeaan maastoon. Niiden pohjakuvio ja materiaali pitää hyvin kaikissa olosuhteissa, myös märällä kallioisella harjanteella. Matka alkoi Kalottireittiä pitkin kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Ilma oli hyvin lämmin, ja vaikka otinkin nousun Pikku-Mallan ja Iso-Mallan väliselle harjanteelle kevyesti sauvakävellen, alkoi hiki virrata. Vaikka sain yöpymistarvikkeet, ruoat ja tarvittavat vaatteet mahtumaan Distance 15 -reppuuni, sen painon vaikutus juoksuun oli tuntuva.
Ylhäällä tuuli kuivatti paidan hyvin nopeasti, kun ihastelin joka suuntaan avautuvia upeita maisemia ja jatkoin matkaa. Reitti jatkui Mallan luonnonpuistossa Kitsiputouksen ohi Iso-Mallan taakse tuulen suojaan, joten en pukenut pitkähihaista päälle vielä. Koko illaksi oli ennustettu kirkasta säätä, mutta myöhemmin illalla tai yöllä oli luvassa vesisadetta.
Kymmenen kilometrin jälkeen reitti lähti laskemaan tunturikoivikossa seuraten Suomen ja Norjan välistä raja-aitaa. Pian saavuinkin kolmen valtakunnan rajapyykille, jonne väkeä kulkee Kilpisjärveltä Malla-laivalla. Siksi alkumatkasta vastaan olikin tullut muutama kymmentä kulkijaa, jotka olivat päättäneet kulkea takaisin kylälle kävellen.
Rajapyykiltä Kalottireitti jatkuisi Ruotsiin kohti Pältsastugania. Itse valitsin Norjan puolen reitin kohti Gappohyttaa. Ajatuksenani oli juosta Gappohyttalle saakka, ja riippuen sääoloista ehkä kiivetä vielä Barrakselle ennen yöpymistä. Goldahytta tuli vastaan nopeasti Golddajärven rantaa tunturikoivikossa kiertävän polun varrella. Tuvalla oli hiljaista, olivathan kaikki autio- ja varaustuvat lukittuna koronapandemian vuoksi.
Goldahyttalta reitti jatkui helppona pikku polkuna polveilevalla tunturiylängöllä. Aurinko paistoi ja pohjoisen valoisassa illassa oli mukava juosta. Ylämäet kävelin pääasiassa, vaikka melko loivia ne tällä pätkällä olivatkin. Välillä pysähdyin täyttämään juomapulloni vuolaana virtaavista koskista ja puroista.
Navigointia poluttomalla reitillä
En malttanut juosta aivan Gappohyttalle saakka, kun lähdin oikaisemaan kohti Barrasta Rundfjelletiä sivuavalta polulta. Alkumatka sujui mukavasti alamäkeen tunturiylänköä. Pian totuus loppuillan ohjelmasta iski kuitenkin silmille varsin konkreettisesti. Laakso ennen Barrasta kohti nousevaa ylänköä oli täynnä pieniä, mutta todella syviä kallioon porautuneita lampia. Laaksossa virtasi myös useita vuolaita koskia, joiden ylittäminen aiheutti melko luovaa reitin hakemista. Syviin lampiin olisi ollut mukava hyppiä vieressä kohoavilta korkeilta lohkareilta. Lammista ylös kiipeäminen vain olisi ollut yksin mahdotonta, joten jätin uimareissut väliin.
Myös sää alkoi muuttumaan, koska tuuli oli yltynyt jo varsin kovaksi. Mereltä sisämaahan vyöryvät ilmamassat puskivat pilviä armottomasti Signaldalenia pitkin, ja pian suurin osa Barraksesta oli pilven peitossa. Vesisade alkoi piiskata myrskyksi yltyvän tuulen kanssa ja vedin punaisen sadetakkini päälle. Kuten tapana, olin valinnut vaatteeni rekin kirkkaammasta päästä, jotta erottuisin maaston väreistä mahdollisimman hyvin. Yksi pienistä turvallisuusasioista, joita on syytä varmuuden vuoksi tehdä. Täytin myös purosta retkiruokapussiin vettä, jotta se saisi imeytyä repussa syöntikelpiseksi. Ilman retkikeitintä kylmän veden imeyttäminen vie aikaa melko paljon, joten ruokailua on ennakoitava vähintään tunnilla.
Myrsky nousee
Muutaman kilometrin matka lampien, lohkareiden ja pusikon seassa navigoiden vei paljon aikaa, mutta lopulta pääsin kohti Barrasta nousevalle ylängölle. Olin jo luopunut ajatuksesta yöllä harjanteelle kiipeämisestä, koska olosuhteet olivat siihen aivan liian rajut. Etsin sopivan paikan teltalle läheltä pientä puroa, jotta minulla olisi vettä saatavillani. Vaatteet ja kengät olivat läpimärät. Puin kevyet kuorihousut, pari tuubihuivia, kevyttoppatakin kuoritakin alle ja aloin iltatoimille.
Telttana minulla oli ultrakevyt Black Diamondin Distance tent, jossa kaarien virkaa ajavat kevyet hiilikuituiset vaellussauvat. Teltan pystyttäminen kovassa tuulessa sujui todella nopeasti, mutta hieman epäillen ajattelin tulevaa yötäni. Kestäisikö teltta yltyvän tuulen puuskat avoimella ylängöllä?
Vaihdoin vielä kuivan paidan ja kömmin makuupussiin syömään illallistani. Pussiruoka oli turvonnut valmiiksi, ja se maistui todella hyvältä kylmänäkin. Onneksi vettä oli saatavilla purosta, koska jano oli melko kova. Sää jatkui myrskyisänä ja sade piiskasi telttaa pohjoisen valoisassa yössä. Nukahdin kuitenkin sikeään uneen tuulen paukuttaessa telttakangasta.
Perjantai pähkinänkuoressa:
Aika: 4h 16 min
Matka: 30 km
Vert.+: 890 m
Aamupala näköalalla
Heräsin neljän aikaan rannekelloni herätykseen. Olin nukkunut kuin tukki, vaikka tuuli ja sade olivat piiskanneet telttaa läpi yön. Raotin teltan ovea ja näin, kuinka kova tuuli kuljetti repaleisia pilviä aikaisen aamun auringonpaisteessa. Nyt myös laakson eteläpuolella oleva Pältsan massiivi näkyi hienosti. Sade oli jo lakannut, ja ehkä tuulikin vielä tyyntyisi. Kevyt telttani oli kestänyt yön kovat tuulet täydellisesti, ja aamuyön tuuli oli kuivattanut sen. Puin shortsien ja juoksupaidan päälle kuoriasun sekä hanskat ja tuubihuivin, jotta pysyisin lämpimänä aamun viileydessä. Kengät olivat läpimärät vielä eilisestä.
Teltta ja muut majoittumistarpeet oli nopeasti pakattu, joten pääsin matkaan nopeasti. Tankkasin purosta pullot täyteen vettä ja lähdin kulkemaan kohti Barraksen kaakkoisharjanteella kulkevaa reittiä syöden samalla aamupalaksi pari Clif baria. Aurinko pilkisti välillä pilvien ja vuorten lomasta, kun sauvakävelin kohti harjannetta.
Aikainen aamu oli uskomattoman kaunis ja välillä käännyin katsomaan takanani avautuvaa maisemaa yli Pältsan ja Moskkugaisin. Tällä kertaa nuo Ruotsin puolen komeat massiivit saisivat jäädä väliin, koska rajavartiosto oli varsin jyrkästi kieltänyt ylittämästä Ruotsin rajaa. Olipa edeltävällä viikolla eräs poliitikko täällä rajan ylittämisestä saanut aikaan esitutkinnan…
Kaakkoisharjanteen reitti Barraksen päälle löytyi helposti. Tuuli kävi suoraan huipun takaa, joten suurimman osan noususta sain tehdä tuulen suojassa ja kuumahan siinä tuli. Reittiä oli kuitenkin helppo seurata ja alle tunnissa olin päässyt huippuharjanteelle. Kirjoitin nimen vieraskirjaan, otin muutaman kuvan ja jatkoin matkaa harjanteen länsipäätyyn, josta etsin reitin alas. Tällä puolella ei mitään polkua ole, vaan eteneminen oli hidasta scrämbläystä alaspäin.
Suota, lunta ja puroja
Barrakselta laskeuduttuani aurinko lämmitti jo hyvin ja tuulikin oli tyyntynyt, joten vähensin vaatetta. Jatkoin juoksua polkua pitkin Gappohyttalle, missä söin brunssiksi suklaata. Olihan kello jo pian seitsemän. Gappohytta sijaitsee Norjan puolella aivan Ruotsin rajan tuntumasta, josta jatkoin matkaani länteen päin vaellusreittiä pitkin. Pian reitti olisi jatkanut Ruotsin puolelle, joten jatkoin polutonta taivalta kiertäen parin matalan tunturinlaen yli kohti Signaldalenin laaksoa. Alusta vaihteli todella märästä suosta aina lumihankeen. Laskeutuessani laakson tyyneen tunturikoivikkoon, päädyin hyttysten ja mäkäräisten ruoaksi. Signaldalenissa oli todella kuuma, mutta ei auttanut muuta kuin vetää kuoritakki päälle ja juosta mahdollisimman reippaasti, jotten tule aivan syödyksi.
Päätin nousta Barrakselle vielä uudelleen, tällä kertaa ilmavan lounaisharjanteen kautta. Tällä puolella ei mitään polkua ollut, vaan huipulle pääsy tarjosi helppoa kiipeilyä. Nousua Signaldalenista kertyi noin kilometri, ja aikaa siihen kului pari tuntia. En pitänyt kovin kiirettä, koska tarkoitus oli olla liikkeellä koko päivä. Toinen huiputukseni Barrakselle tapahtui noin puolen päivän aikaan, ja aamupäivän lenkki alkoi tuntua jo mahassakin. Laskeuduin alas kaakkoisharjanteen polkua ja juoksin takaisin Gappohyttalle ja söin siellä maittavan pussiruoka-lounaan.
Kotimatka tunturi-unelmassa
Myös Gappohyttalla tuvat olivat lukossa eikä paikalla ollut ketään. Laitoin pussiruoan likoamaan, join hyvin ja söin Clif barin ennen kuin aloin päiväunille ruoan likoamista odotellessa. Nukuin auringonpaisteessa puolisen tuntia ja söin lounaan. Jäljellä olisi vielä 25 kilometrin matka takaisin Kilpisjärvelle.
Kotimatka Gappohyttalta Kilpisjärvelle meni edelliseltä illalta tuttua reittiä. Matka ei kuitenkaan tuntunut vanhan uusinnalta, koska maisemat olivat huikeat. Kuljin melko rauhallisella tahdilla ja pysähtelin katsomaan maisemia enemmän. Tuntui, että pois ei ole mikään kiire. Pohjoisen maisemat tarjosivat parastaan, kun ohitin Mallan kitsiputouksen ja edessä Kilpisjärvi välkehti kirkkaana iltapäivän auringossa.
Noin viiden aikaan lauantai-iltapäivällä laskeuduin Mallan luonnonpuistosta kohti viimeistä tunturikoivikossa kulkevaa osuutta. Taakse olivat jääneet Norjan ylväät vuorenhuiput, villinä pauhaavat kosket ja loputtomalta tuntuvat tunturiylängöt. Tunturiylänköjen maisemissa on jotain sanoinkuvaamattoman puoleensa vetävää, ja tuntuu todella etuoikeutetulta voida kokea kymmenien kilometrien matka vuorten huippuineen, laaksoineen ja puronvarsineen kevyen kantamuksen kanssa juosten.
Lauantai pähkinänkuoressa:
Aika: 12h 18 min
Matka: 33 km
Vert.+: 2523 m
Varusteista ja turvallisuudesta
Liikkuminen erämaassa yksin vaatii huolellista suunnittelua ja erityistä varovaisuutta. Moni hitaampaan kulkemiseen mieltynyt vaeltaja tapaa kantaa mukanaan vähän kaikkea mahdollista kaiken varalle. Itse pidän myös hiljaksiin vaeltamisesta, mutta reippaasta juoksu- tai hiihtovaelluksesta saan huomattavasti enemmän irti. Juosten liikkuessa kantamusten on syytä olla kevyitä ja monikäyttöisiä. Tällä reissulla kaikkien varusteiden, vaatteiden ja eväiden enimmäispaino minulla oli vajaan kahdeksan kiloa, sisältäen myös kengät ja päällä olevat vaatteet.
Yksi isoista turvallisuuteen liittyvistä asioista on navigointi ja yhteys muihin. Tunturissa ja vuoristossa liikkuminen vaatii perehtymistä karttoihin ja suunnistuksen osaamista. Suunnistusta varten pidän itse poikkeuksetta aina GPS:n lisäksi paperikarttaa ja kompassia.
Syvällisempää pohdintaa tämän juoksuvaellusreissun turvallisuustekijöistä ja varusteista on tulossa pian seuraavassa blogitekstissä.
____________________
Kirjoittaja Antti Itkonen on Team La Sportiva Finland -juoksija.